Pelihuone X

Mussutan pekonia, joka rapisee suussani hassusti. Minua vastapäätä istuu erittäin lihava isoäitini Marie ja lattialla makaa tämän sitäkin suurempi Snorlax. Sen suurehkon puoleinen maha valuu lattiaa pitkin jalkojeni päälle.
- Pompomista on tullut kovin laiska kehittymisen jälkeen... isoäiti huokaisee ja taputtaa Pompomin mahaa. Hörähdän ja nousen pöydästä. Kannan lautasen tiskipöydälle ja laahustan huoneeseeni. Tänään on se "suuri päivä", johon isoäiti on valmistellut minua nämä vuodet. Jos valmisteluksi lasketaan pekonin syöttäminen... Vaihdan yöpukuni mustaan t-paitaan, jossa komeilee valkoisella lause "My killer pokemon will kill you!". Koska päivä on aurinkoinen, heitän jalkaani beiget shortsit ja päähäni upean sinivalkoisen snäpärini. Nappaan selkääni mahtavan mustan rinkkani ja ryntään portaat alas, katsomatta eteeni. Pompom on päättänyt vieriä rappusten päähän, jonka takia kaadun tämän mahan päälle, lyöden viisaan pääni. Luulen, että nenäni murtui, joten laahustan keittiöön. Isoäiti katsoo päätäni, joka on turvonnut huomattavasti.
- No mutta Sam! Mitä sinulle tapahtui? kysyy isoäiti huolissaan. Osoitan Pompomia, joka vierii kohti olohuonetta. Isoäiti pudistelee päätään ja hakee sideharsoa lääkekaapista. Hän pyörittää sitä pääni ympäri niin, että vain silmäni ja ohut suikale suusta jäävät näkyviin. Kiitän pienesti ja ryntään ulko-ovesta ulos, jotta en myöhästyisi.

"No perhana, minne se taas meni?" ärisin itsekseni. Olin yrittänyt etsiä sitä perhanan Mawilea jo kaksi tuntia. Se sattui karkaamaan minulta aina kun melkein saisin sen napattua. Isältäni lainaksi saatu Pidgeot auttoi minua tehtävässäni. Tähän asti on ollut kuitenkin huonoa tuuria; Mawile on yllättävän nopea, enkä saanut pokepalloani heitettyä siihen. Olin juossut ensimmäisellä routella edestakaisin niin kauan, että jalkanikin tärisivät.

"Ei tässä mikään auta, tule, mennään lepäämän hetkeksi, Aero!", käsillä ohjasin isäni pidgeotin mukanani takaisin kotitalollemme. Talomme sijaitsi Kannon Pallet Townissa, suoraan professori Oakin laboratorion vieressä. Nojasin talon seinää vasten, ja hitaasti valuin alaspäin, maantasalle. Heittelin pokepalloa kädessäni, ihankuin toivoen että se helvetin mawile olisikin jo minulla. Aero istui vieressäni, katsellen minuun. Kaivoin taskustani pari leivänpalaa ja annoin sille.
"Älä kerro isälle, jooko?" kuiskasin. Se nyökkäsi iloisesti, ja hieroi päätään vähän minuun. Minua nauratti vähän, mutta lopulta huokaisin turhamaisuudesta.

"Kyllä me vielä se mawilen saadaan, usko pois"

Saavun hengästyneenä professori Oakin laboratorion eteen. Nojaan polviini, jotta en kaatuisi. Huomaan laboratorion vieressä istuvan pojan. Tämän vieressä kököttää Pidgeot. Olen aina pitänyt lentotyypin pokemoneista. Lähestyn uteliaana Pidgeotia.
- Kraa kraa! kiljun tehden "lentoliikettä" käsilläni. Luulen ettei pokemon ymmärrä, mutta tuskin yrittäminen pahaa tekee.

Aero säikähti, ja hyppäsi taaksepäin, samalla kun se kuuli jongun tekevän linnunääntä. Käänsin hitaasti pääni, ja näin naapurissani asuvan pojan. En ollut ikinä jutellut hänelle, mutta nähnyt sitäkin enemmän.
"Tuo..ta--- terve?" sanoin hiljaa, ujolla äänellä. Puhuminen ei ikinä ollut minulle helppoa, mutta onneksi kyseessä ei ollut tyttö. Ensivaikutelmasta huolimatta poika oli vaikuttanut tosi kivalta tyypiltä. Nousin vaivalloisesti seisomaan, ja ojensin käteni, niinkuin minulle oli opetettu.
"Nimeni on Vincent.. Vincent Granz" sanoin, kun samalla käteni alkoi huomaamattomasti tärisemään. Ainahan niin käy, mutta se oli yhtä häkeltynyttä meininkiä. Ainakin minulle.

Katselen hämmästyneenä siteiden alta poikaa. Tunnistan hänet naapurikseni. Poika ojentaa kättään kertoen nimensä. Jähmetyn hetkeksi paikalleni. En ole sosiaalisesti kovinkaan lahjakas, jonka takia kestää hetken, ennen kuin tajuan ojentaa käteni.
- Sam. Tai oikeastaan Samuel, mutta voit sanoa ihan vaan Samiksi, mutisen sideharsoa suussani. Luulen ettei poika, joka kertoi nimekseen Vincentin, saanut selvää sanoistani. Yritän kiskoa sidettä suustani, mutta tuloksena koko harso aukeaa paljastaen murtuneen nenäni ja jalkapalloksi turvonneet kasvoni.

Kallistin päätäni vähän oikealle, kun Samin murtunut nenä vei kaiken huomioni.
"Onko.. sinulle tapahtunut jotain vakavaa, kun sinulla on tuo side ja kaikki..." kyseenalaisin pojan siteet vähän mietteliäänä. "Anteeksi jos se on jotain henkilökohtaista" Tiesin, että uteliaisuus kannattaa pitää aisoissa, mutta naapuriltahan saa tälläisiä juttuja kysyä, eikö..

Vincent tuijotti minua pää kallellaan ja kysyi murtuneesta nenästäni. Kiusallisen pitkän hiljaisuuden jälkeen päätin vastata.
- Isoäitini Snorlax, Pompom, päätti parkkeerata rappusten päähän... Ja minä sitten kaaduin tämän mahan päälle... selitin nolona vilkuillen maahan. Yritin epätoivoisesti laittaa siteet takaisin paikoilleen, mutta en onnistunut sitä tekemään. Viskasin vihaisesti siteet nurmikolle ja kohotin snäpärini lippaa, niinkuin teen aina hermostuessani.

Myhähdin pienellä äänellä, ei Sam sitä varmaan edes kuullut.
"Oletko sinä... ehkä hakemassa itsellesi laboratoriosta itsellesi pokemonia?" kysyin. Hän vaikutti nääs olevan kiinnostunut Aerosta. Katsoin pokepalloa kädessäni, ja puristin sitä. Kyllä minä vielä sen mawilen nappaan... Aivan varmasti

- Itseasiassa olen, sanon reippaalla äänellä ja vilkaisen samalla rannekelloani. Olen jo viisi minuuttia myöhässä sovitusta tapaamisesta Oakin kanssa.
- Olen jo hieman myöhässäkin, mutisen itsekseni ja puraisen huultani. Saan päähäni tyhmän ajatuksen, mikä ei tosin ole mikään uusi juttu.
- Haluatko tulla mukaan? kysyn hiljaa.

Poika kysyi minua mukaansa. En yleensä ollut näin.. mukana toisten puuhissa, kökötin vain  huoneessani lukemassa erilaisia lehtiä. Kuitenkin tälläkertaa voisin tehdä jotain muuta. Nyökkäsin pojalle, ja päästin Aeron vapaaksi lentämään taas minne tuuli veisi. Isäni oli matkalla pari kaupunkia lähempänä Liigaa, joten se lähti lepattamaan nopeasti kohti Cerulean Cityä. Itse rupesin kävelemään laboratoriolle hakemaan Samille omaa pokemoniaan.

Vincent nyökkäsi minulle vastaukseksi. Lähdimme kohti laboratorion ovea. Liukuovet väistyivät tieltämme ja kävelimme sisään. Oak odotti minua työpöytänsä takana, edessään kolme pokemonpalloa. Hymyilin leveästi ja puolijuoksin työpöydän eteen. En meinannut pysyä pöksyissäni.
- Sam! Luulin jo, ettet tulisi! Valitsin kolme pokemonia, joiden luulen miellyttävän sinua. Haluatko nähdä ne? professori kysyi minulta. Nyökkäsin innoissani ja katsoin kuinka Oak tarttui ensimmäiseen pokepalloon. Perhosparvi päätti alkaa lentelemään mahassani.

Oak vapautti ensimmäisen pokemonin vapaaksi. Pokepallon säteet muodostivat jonkinlaisen kissamaisen pokemonin. Säteet haihtuivat hitaasti mutta varmasti, ja totesin pokemonin Purrloiniksi. Se oli istuma-asennossa, ja maukui. Itse en piitannut kissamaisista pokemoneista, mutta Samhan sai itse päättää minkä valitsisi omalle matkalleen. Söpöhän se kissa tässä alkumetreillä olisi, kunnes sen luonne määrittäisi kaiken. Minulle tuli kylmät väreet.

Pokepallo paljasti sisältään kovin kissamaisen pokemonin. En ollut kovinkan tietoinen pokemonlajeista, joten päätin kysyä pokemonista Oakilta.
- Mikä se on..? änkytin hiljaa. En halunnut paljastaa Vincentille olevani vasta aloitelija pokemoneiden kanssa; hän kun vaikutti niin viisaalta.
- Tämä on Purrloin, erittäin ystävällinen sellainen, professori selvensi. Nyökkäsin pienesti. Kissamaisen pokemonin ulkonäkö ei miellyttänyt minua pahemmin. Oak tajusi tilanteen ja heitti ilmaan toisen pokepallon.

Pokepallo puhkesi auki, ja paljasti sisältään toisenkin pokemonin. Säteet paljastivat sen Makuhitaksi, joka oli oikeastaan aika mukava pokemon. Kaverillani on sellainen, ja se on jo kehittynyt Hariyamaksi. Tämä yksilö oli varmaan tyttö, kun se oli innoissaan pomppimassa varpaillaan. Purrloin meni siitä vähän kauemmaksi, ja käpertyi nukkumaan.

Pokepallosta tuli ulos kummallinen pokemon, joka pomppi innoissaan. Sekään ei herättänyt innostustani, joten pudistelin päätäni. Viimeinen pokemon oli tulossa. Pelkäsin, ettei se miellyttäisi minua, mutta pokepallon auetessa tiesin pokemonin olevan minun. Kasvoilleni levisi leveääkin leveämpi hymy.

Ralts poksahti pallosta ulos. Se hymähti pienen virneen naamallensa. Raltsit olivat harvinaisia Kannon alueella. Sam varmaan valitsisi tämän päätellen hänen ilmeestään. Pidin vieläkin pokepalloa kädessäni, katsellen siihen. Tyhjähän se oli, muttei olisi kauaa; se on varattu vain sille yhdelle Mawilelle.

- Otan tämän! puolikiljahdin innoissani. Professori nyökkäsi ja kutsui muut pokemonit takaisin palloihinsa. Hän ojensi minulle tuon pokemonin pokepallon ja pienen punaisen laitteen.
- Tämä on pokedex, se kertoo sinulle mikä pokemon on kyseessä. Ja valitsemasi pokemon on poik-Ralts. Se on jokseenkin aika ujo, mutta itsevarma. Toivottavasti pidät siitä, sanoo Oak ennen kuin suuntaan kohti ovea.

Kävelin Samin perässä ulos laboratoriossa. Nyt hänellä oli oma pokemon. Mahtoi tuntua kivalta.
"Miltä nyt tuntuu, kun on oma pokemon?" kysyin uteliaasti. Aloin katua tuota kysymystä jo heti kun lopetin lauseeni, kaikiltahan tuo sama juttu kysytään... Ja minun ei tarvitsisi kysyä, kun olen käyttänyt isäni pokemoneja moneen otteeseen, ja parin tunnin sisällä minullakin olisi oma.

Vincent kysyi minulta labran ulkopuolella, miltä tuntui, kun omisti ikioman pokemonin. Kohautin olkapäitäni.
- Luulin, että se olisi jotenkin jännempää. Mikään ei ole oikeastaan muuttunut, paitsi että minulla on nyt mukana pokemon. Ei tämä nyt ollutkaan niin jännää, kun kuvittelin, totean hieman harmistuneena. Oletin, että heti alkuun alkaisi jonkinlainen seikkailu ja pahisjengi ilmaantuisi, niinkuin elokuvissa. Toisaalta, mikä elokuvissa nyt ikinä on luonnollista? Pistin merkille Vincentin levottoman pokepallon näpräämisen. Hän vaikutti samaan aikaan odottavalta ja hieman apealta.
- Onko kaikki hyvin? kysyin.

"O-onhan minulla kaikki hyvin" sanoin vähän hätääntyneesti, "O-len vain yrittänyt napata yhtä tiettyä samaa Mawilea ensimmäiseltä routelta koko aamun" Näpelsin pokepalloa yhä enemmän, kuin puhdistaen siitä pölyjä. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalla, ja ainoastaan pari pilveä näkyi. Näin taivaan heijastumana pokepallosta. Olin valmis lähtemään metsästämään Mawilea uudestaan.
"Ha-luaisitko tulla auttamaan minua nappaamaan sen?"

Vincent kertoi Mawilesta, jota oli epätoivoisesti yrittänyt napata. Hän kysyi, haluaisinko auttaa.
- Mikä ettei! Voisin harjoitella Raltsin kanssa samalla, jos käy? sanon Vincentille. Mieleeni putkahtaa kuitenkin kummallinen tunne. Raltsinihan ei ole mikä tahansa Ralts, vaan minun Raltsini, joten se tarvitsee nimen!
- Aijotko nimetä Mawilen? kysyn hiljaa.

Sam kysyi kysymyksen, mikä oli minulle itsestäänselvyys.
"Tietenkin aion!" melkein huusin, mutta sitten tajusin, että talossa talon tavalla, "Tarkoitan... Kyllä, aion. Perheessäni jokainen pokemon on nimetty, joten se tuntuu luonnolliselta" Mumisin hiljaa.
"Ajattelin nimetä sen Docchiksi" jatkoin hiljaista puhettani. Puristin pokepalloa kädessäni.

Vincent vastasi myöntävästi.
- Minunkin varmaan pitäisi nimetä Ralts... Olisikohan Rambo hyvä? kysyn, hieman naurua pidätellen. Rambo? Se ei ehkä kuitenkaan olisi sopiva nimi.

"Rambo.." mietin hetken, "Joo, olisi se hyvä!" sanoin melkein heti perään. En oikeastaan edes miettinyt mitään, sillä Rambo itsestään kuulosti kivalta nimeltä. Docchiksi kuitenkin nimeäisin oman Mawilen, kun viimein nappaan sen.
"Niin, mennäänkö ensimmäiselle routelle, katsotaan jos löytäisimme sen?" sanoin samalla kun olin valmiina ottamaan askelia kohti metsäistä polkua.

Lähdemme kohti Route 1. Maistelen nimeäs "Rambo" mielessäni. Ehkä se olisi turhan... vahva nimi Raltsille.
- Ehkä Riley? kysyn. Pitelen käsissäni Raltsin palloa. Riley tuntui hyvältä nimeltä.