2. Kartanon salaisuus

//Peli jatkuu! Jälleen kerran järjestyksellä ei ole väliä. Toivoisin, että voisin tätä viedä eteenpäin huomenna klo 21:00 maissa jälleen, kun Silkellä katkeaa netti 8. päivä, joten olisi kiva päästä yhteen tiettyyn kohtaan ennen sitä. :3 Koettakaa siis olla ahkeria siihen asti, pyydän hartaasti!//

Reitti oli viimein selvin mahdollinen, ja joukkio saattaisi vihdoin siirtyä sisälle kartanoon. Tai no, siirtyä ja siirtyä.. pikemminkin kiirehtiä. Joka tapauksessa parempaa mahdollisuutta ei ollut enää tulossa, sillä savunjämät olivat hälvenemässä nopeaa tahtia, ja pian R-ryhmän jäsenet pääsisivät jälleen jahtaamaan kirjavaa joukkoa.
Rakennus näytti sisältä ehkä jopa suuremmalta kuin miltä se oli ulkoa näyttänyt. Tämän lisäksi kartano oli jokseenkin sokkeloinen, niin kuin niillä oli tapana olla. Joka puolella oli ovia ja portaita, joista osa oli onneksi tuhoutunut, joten tutkittavaakin oli vähemmän. Aikaa käydä koko kartano läpi ei kuitenkaan ollut, jos telepaattisia viestejä oli uskominen, ja kiire siis alkoi olla. Viimeisin viesti oli vihjannut jotain kellarista, ja sellaiseen vieviä ovia ei onneksi tuntunut olevan monia: niitä oli pari ja ne kyllä tunnisti, tai ainakin pari ovea suuresti poikkesi muiden tyylistä. Joko ne olivat erikokoisia tai muuten vaan erinäköisiä, ehkä tukevampia tai kolkompia tai..
Kumpikaan ovista ei kuitenkaan tuoksunut kovin.. kutsuvalta. Molemmat haisivat hirveältä, yksi kuolemalta ja toinen korruptiolta. Siitä olisi hankala mennä valitsemaan mieluisampaa vaihtoehtoa, mutta valinta olisi silti tehtävä. Ehkä porukka voisi jopa jakaantua kahtia; rikollisryhmän jäsenet tuskin pysyttelisivät huoneissaan enää kauan. Kaasu oli heidät laittanut juoksemaan alunperin, mutta se ei pitäisi heitä poissa loputtomiin.

//Nikki kuulemma jättäytyy pelistä pois, joten emme odota enää häntä. Jatkamme siis kuuden ihmisen voimin. :> Onko kaikilla muilla sentään kiinnostusta vielä? Ket? Dragu?//

Weezingin savuverho oli pakottanut Doduon ja Davidin hetkeksi ulos. Telepaattinen avunpyyntö kaikui kuitenkin Danderin mielessä, ja ilmeisesti myös Dundunin ja Davidin. Heti kun savu hälveni edes vähän, he olivat valmiina kurkistamaan sisään. Rikolliset olivat myös lähteneet, karkuun savuhyökkäystä.
"Ne eivät ole poissa pitkään. Täytyy toimia heti", David sanoi, kaiketi itsekseen. Dander vilkaisi Dundunia, joka näytti hivenen epävarmalta. Sitten siskon ilme muuttui päättäväiseksi.
"Meidän täytyy auttaa", Dundun kuiskasi. Dander äännähti vastaukseksi. Doduo asteli syvemmälle sisään. Alkuun liikkeet olivat varovaiset, mutta kun kukaan ei hyökännyt, liikkeistä tuli varmemmat. Silloin telepaattinen viesti kuului jälleen: heidän pitäisi mennä kellariin.
"Kellari?" Dander ihmetteli. Safarilla ikänsä elänyt Doduo ei ymmärtänyt ihmissanaa. Onneksi David tiesi sen, mies lähti kävelemään käytävää eteenpäin, jolloin Doduo pysytteli hänen perässään. Paikka näytti sokkeloiselta. Käytävän päässä he näkivät viimein kaksi ovea, joita David jäi katselemaan.
"Ehkä se on jompikumpi näistä..." mies mietti ääneen. Doduon molemmat puolet värisivät. Ovien takana tuntui jotain pelottavaa.
"Tämä ovi", Dundun sanoi. Danderin kauhuksi hän tuijotti sitä ovea, joka tuntui kuolemalta.
"Oletko hullu?!" Dander sähähti.
"Se tuntuu kuolemalta. Juuri siksi meidän täytyy mennä sinne. Jos se avunpyytäjä on tuolla..." Hetken Dander ajatteli, että hän kieltäytyisi. Hän jänistäisi. Mutta telepaattisen avunpyyntö oli kuulostanut niin epätoivoiselta. Avuttomalta. Hän ei voisi juosta karkuun nyt. Dundun astui omalla jalallaan eteenpäin ja töni ovea. David huomasi liikkeen.
"Me kokeilemme tätä ovea. Mitä te muut aiotte?" David kysyi joukon muilta jäseniltä, jos he olivat seuranneet.

Kasmir seurasi Davidin ja doduon vaiheilua jännittyneenä. Häntä ei huvittanut lainkaan olla tekemisissä minkään yliluonnollisen tai vaarallisen kanssa ja weezingistäkin hän ja Latimer olivat selvinneet lähinnä mahtailemalla ja jänistämällä. Latimer nuuhki selkenevää ilmaa ja pälyili epäluuloisesti vuoroin ensimmäistä, vuoroin toista vastenmielistä katkua levittävää ovea. Kouluttajastaan välittämättä se askelsi kaksipäisen linnun ja safarinvartijan luokse ja haukahti kysyvästi. Se näytti suhteettoman suurelta jo oveen nähden ja Kasmir pohti, mahtuiko se siitä edes läpi.

Kun Kasmir ehti heidän luokseen, hänen kasvoilleen pelmahti kuolettava löyhkä. Häntä hirvitti ajatella, että joku olisi oven takana alhaalla kellarissa vankina. Latimer raapaisi valtavalla käpälällään tutkivasti ovea, joka vaikutti miltei laholta. Se saisi sen helposti nurin. Kasmir nielaisi väkisin pelkonsa ja tarrautui toisella kädellä arcaninen harjaan. "Me tulemme näköjään mukaan. Meneekö joku tuonne toiseen?"


//Jos joku tulee tuonne vielä mukaan tai jotain niin voi minun puolestani käytellä Latimeria oven avaamiseen :>

Yhdessä glameowin ja vulpixin onnistui kukistaa persian. Shinku vilkaisi rakennuksen ovelle ja veti syvään henkeä. Sitten hän marssi rohkeasti sisään, Lucina juoksi perään ja hyppäsi pojan syliin. Aikaa ei olisi hukattavana enää, ja nyt kun kerran David ja Kasmirkin olivat sisällä jo, niin hänenkin olisi mentävä. Enää ei olisi pokkaa tiputtautua kärrystä niin kuin mikäkin pelkuri.
Jonkin aikaa ympärilleen katseltuaan hän huomasi arcaninen ja käveli sitä kohti. Poika peitti glameowinsa silmät kädellään, jotta tuo ei taas saisi hepulia, koska hän ei tosiaankaan jaksaisi enää jahdata kattia. Parempaakin tekemistä olisi.
Shinku kuikuili vuoroin kumpaakin lupaavalta näyttävää ovea. Vaikutti siltä, että David ja Kasmir olisivat menossa samaan suuntaan, ja Shinkun teki mieli ängetä mukaan, kokien turvallisimpana vaihtoehtona pysyä lähellä noita kahta. Mutta toisaalta, ei se olisi järkevää, että kaikki menisi samaan huoneeseen, aivan kuten Kasmir epäsuorasti ilmaisi. Shinku kääntyi ympäri nähdäkseen, josko Evekin olisi tulossa sisään. Hän ei välttämättä haluaisi päästää tyttöä mihinkään kuolemalta löyhkäävään, kammottavaan huoneeseen, joten kenties he voisivat valita tuon toisen oven. Ei tosin sillä, ettäkö korruptio yhtään mukavampaa olisi, mutta luultavasti siellä ei ainakaan ruumiita olisi... ehkä. Ei sitä koskaan tiedä.
Poika kokeili ovea kädellään ja huomasi kauhukseen, että se aukesi raolleen.
"Minä menen sitten varmaan tänne", hän totesi hiljaa. Hän ei kuitenkaan uskaltanut avata ovea vielä kunnolla, saati että menisi sisään. Glameowkin oli levoton, ja se ei auttanut Shinkun oloa ollenkaan.

Persian saatiin kuriin Kaenin ja Shinin Glameowin yhteistyöllä, ja pääsimme jatkamaan matkaamme. Menimme Shinin kanssa yhteistuumin sisälle rakennukseen, ja tunsin heti tukahduttavan löyhkän nenässäni. "Nnngh...!" suljin silmäni hetkeksi ja yritin tottua ympäristöön. Avasin silmäni jonkin ajan kuluttua, ja huomasin, että ryhmämme oli kerääntynyt kahden eri oven suulle.

David ja Kasmir olivat valinneet vasemmanpuoleisen oven. Huomasin Davidin piilovihjauksen. Ryhmän olisi hyvä hajota väliaikaisesti tässä vaiheessa, siltä varalta, että vain toisesta löytyisi vastaus salaperäisiin avunpyyntöihin.

Shin viittoi minua katsellaan oikealle. Hänen katseensa kysyi: "tuletko?" Nyökkäsin hiljaa vastaukseksi ja kiirehdin Shinin taakse. Tunsin pelon sisälläni.
Kaen oli asettunut vierelleni ja näytti varmalta. Näin kuitenkin sen turkin pörröisyydestä, että se ei ollut aivan rauhallinen itsekään. Kaen yrittää piilottaa pelkonsa jotta tuntisin itseni rohkeammaksi...voi Kaen...
Kaen nyökkäsi minulle päättäväisesti.
Vaihdoin sille katseen huolensekaisen nyökkäyksen kera.

Ovi korruptioon avautui kalskeasti narahtaen.

//Varoitus! Mikäli on herkkä ihminen, tätä vaihetta ei välttämättä kannata lukea. :'>//

Ryhmä jakautui todellakin kahtia. Yksi puolikas valitsi yhden oven ja toinen toisen. Kummankin oven takaa avautui pitkä, jyrkkä ja hämärä portaikko, jonka lopussa näkyi nurkkaus, joka vietti joko vasemmalle tai oikealle, sekä pientä valonkajoa. Kellarit olivat siis toistensa peilikuvia, mutta niiden sisällöt poikkesivat toisistaan suuresti.
Kellari, joka lemusi kuolemalta, lemusi siltä syystä: siellä ei mitään muuta ollut kuin kuolemaa. Kun portaat meni alas ja kääntyi varsinaisen tilan suuntaan, sieltä avautuva näky oli kammottava: huoneessa ei muuta ollut kuin läjä elottomia pokémoneja. Pino oli kaiken lisäksi suuri, mutta päällimmäisenä siinä näytti makaavan muun muassa kadabra, gengar, salamence, dusclops, lopunny, drifloon, druddigon, skarmory, gabite, flygon, growlithe, marowak, ampharos, zweilous, gardevoir, luxio, tyrogue, houndoom, zoroark sekä archeops. Niissä ei näkynyt niinkään mustelmia tai haavoja, mutta sen sijaan ne näyttivät sangen riutuneilta.. Mikä niistä oikein oli hengen vienyt?
Kellari, joka haisi korruptiolta, näytti vähän lupaavammalta: se oli täynnä kummallisia laitteita ja koneita, kuin jonkinlainen laboratorio. Aivan päädyssä oli yksi suuri pystysuuntainen lasiputki, joka oli täynnä jotakin vihreää, aika myrkyllisenkin väristä liejua. Huoneessa oli myös kymmenen pienempää mutta muutoin identtistä putkea, viisi vasemman ja toiset viisi oikean seinän äärellä, nekin täynnä tuota samaista litkua. Lisäksi nämä pienemmät putket oli linkitetty siihen suurempaan kaikenlaisten johtojen ja kaapeleiden avulla. Jokaisen putken sisässä näytti olevan jokin olento, mutta olentoja oli vaikea nähdä kauempaa, kun lieju sumensi näkyvyyttä aika paljon. Suurimmassa putkessa oleva olento kuitenkin liikahti hieman, aivan kuin vilkaisten kellariin saapunutta väkeä.
"Tulitte siis viimein.. hyvä.." telepatia jälleen kaikui ihmisten ja heidän pokémoniensa mielissä, kuulostaen hiukan helpottuneemmalta kuin aikaisemmin, mutta yhä uupuneelta.
"Auttakaa meidät ulos näistä.. laitteista.. nopeasti.." olento jatkoi ja liikahti jälleen; ihan kuin se olisi painanut päätään viimeisten sanojensa kohdalla.

//Ja toivoisin taas, että huomenna illalla/yöllä pääsisi jatkamaan. :3 Sen jälkeen tahti voi taas vähän rauhoittua.//

// Dragulla on kiinnostusta mutta aika on aika kallista juuri nyt xD

Edit/Kicchan: Selvä juttu eikä mitään huolta asian suhteen. c: Kuvitellaan, että kuljet muiden mukana kuolemakellariin, kun Ket näytti valitsevan korruption. Siten ryhmä menee tasan puoliksi ja kaikki on hyvin. <3 Sieltäkin sitten kuljet mukana, kun ryhmä yhdistyy taas kerran, ja hyppäät vaan jossain kohtaa takaisin mukaan.

/Messissä oon 8 ))

Taustalla totaalisen hiljaa pysynyt tyttö luikahti toisten perässä korruptoituneeseen huoneeseen.
Hän seisahtui järkytyksestä paikoilleen. Kasvattajana hänen prioriteettinsä kostuivat pokemonien olosta ja hyvinvoinnista ja tämä näky soti niitä kaikkia vastaan.
Tyttö päästi Pichunsa lattialle ja toimi luonnollisimman vaistonsa varassa.
Rikollisten kun ei ollut uskaltanut mitellä, päätti hän käyttää kaikki voimansa näiden pokemonien vapauttamiseen.
"Pichu, Thunder Shock!" Sähköpokemon päästi ohuen sähkövanan poskistaan, iskien sillä yhtä putkista. Tyttö itse repi jonkin peltilaatikon irti ja alkoi hakata sillä lähimmäistä putkea.
"Murru nyt!" tämä parkaisi lyödessään periksi antamatonta lasia kerta toisensa jälkeen.

Ovi aukeni onneksi kunnon tönäisyllä. Kuvottava löyhkä iski aaltona. David lähti kulkemaan alaspäin nenästään kiinni pitäen. Doduon molemmat puolet värisivät, mutta etenivät kuitenkin Davidin perässä portaat alas. Huoneessa olevat ruumiit saivat Doduon nostelemaan jalkojaan.
"Onko... Onko täällä ketään?" Dundun kysyi, mutta vastausta ei kuulunut. Kaikki huoneen pokémonit olivat kuolleita. David painoi vapaan kätensä nyrkkiin.
"Olisipa Charmeleonini mukana. Polttaisin koko paikan ja ne ääliöt tämän mukana, kunhan pokémonit ovat ulkona! Mitä he oikein ovat tehneet näille pokémoneille?" miehen ääni tärisi raivosta. Dander ei kestänyt enää enempää.
"Pois!" hän älähti ja alkoi kääntyä. Dundun ei reagoinut heti, mikä sai Doduon kompuroimaan. He lähtivät kiipeämään. David lähti perään, kun Doduon kauloissa oleva lassonaru kiristyi. Dander johdatti Dundunin ja Davidin kauemmaksi kellarin ovesta, jotta hän saisi hengitettyä puhdasta ilmaa.
"Oletko kunnossa?" Dundun kysyi. Sisko kuulosti aralta, mutta näytti kestävän tilanteen paremmin kuin Dander. Mistä hän veti nuo voimansa? Vain joku aika sitten Danderin oli täytynyt rauhoitella, kun Dundun oli pelännyt... Dander ei vastannut, hän haukkoi yhä henkeä. Silloin telepaattinen viesti kuului jälleen. Se puhui jotain laitteista. Muiden oli täytynyt löytää avunpyytäjä.
"Sitten se on toinen ovi", David totesi, katsellen Doduota huolestuneena. Dander tunsi olonsa voimattomaksi. Hän olisi halunnut lysähtää maahan. Miten hän ikinä saattaisi unohtaa kaikki ne kuolleet pokémonit? Hänellä oli huono olo. Lopulta hän sai tärisevän jalkansa liikkeelle, ja David johdatti heidät toiselle ovelle.

Tyttö oli Pichunsa kanssa jo tuhoamassa lasiseiniä. David katsoi ympärilleen, mutta ei kai tajunnut laitteista mitään. Dander katseli lasiputkia. Ne näyttivät vahvoilta. Hän ei olisi halunnut iskeä nokkaansa tuollaiseen, mutta muuta mahdollisuutta ei ollut. Doduo otti vauhtia ja iski Quick Attackilla lähimpään, pieneen lasiputkeen. Kuului kumahdus, kun David oli löytänyt jotain, jolla lyödä viereistä lasiputkea. Ehkä he yhdessä saisivat nämä hajalle.

"Ai saatana, Latimer, oliko pakko tulla tänne?" Kasmir takertui arcanineensa lujemmin. Latimerin koiransilmät eivät erottaneet heikossa valossa kuolleiden olentojen rykelmästä yksittäisiä pokemoneja, mutta kellaritilan täyttävä eritteiden ja pian mätänevän lihan makea paksu löyhkä näytti herättävän siinä kauhua.

Kasmir pälyili ympärilleen. Huone oli raatojen keoista ahdas, eikä siellä näyttänyt olevan juuri muuta. Hän ei myöskään halunnut lähteä kompastelemaan kuolleiden jäännöksiin. Äkkiä hänkin kuuli helpottuneen, päänsisäisen äänen, ja veti arcaninensa harjasta takaisin käytävää päin. Safarinvartija ja doduo olivat jo lähteneet.

Toisen käytävän päässä odotti kelmeä valo ja tuttu sekalainen joukko. Seinät olivat erilaisten monimutkaisen näköisten laitteiden, näppäimistöjen ja putkistojen peitossa. Kasmir kaipasi jo edellistä päivää, jona oli rauhassa jolkottanut Latimerin kanssa metsän viertä ja haaveillut suihkusta ja tukevasta ateriasta, ja jona salaisista rikollislaboratorioista ja pokemonien joukkolahtauksesta ei ollut tietoakaan.

Muiden päättäväisyys putkien rikkomiseen valoi silti Kasmiriin rohkeutta. Hän katsoi hetken putkia ja niiden sisällä kelluvia epämääräisiä hahmoja ja pohti, pysyisivätkö ne kuivalla maalla edes elossa, mutta päätti, että parempi niiden vaikka kuolla kuin virua tässä loukossa. Hän osoitti arcaninelleen suurinta putkea, jossa puhunut olento kitui. "Latimer, olet meistä nyt se rotevin. Puske putki rikki, täydellä teholla jos on tarvis, nypitään sitten sirut irti." Se nyökkäsi, joskin ei tyytyväisesti. Arcanine mittaili putkea ja sen vankia katseellaan ja perääntyi pari askelta. Se ryhähti merkitsevästi ja ryntäsi joidenkin metrien päästä koko suuren, vahvan kehonsa voimin kohti putkea päälaki edellä.

//Kich-kich, hajoaako se nyt?

Shinku käveli varovasti pimeän portaikon alas Even kanssa, ja jäi sitten tuijottamaan eteensä hämmentyneenä. Hyvin outoon huoneeseen hän oli saapunut, hitain askelein hän käveli peremmälle laboratoriomaiseen tilaan, jossa selvästi oli ollut meneillään jotain inhottavaa. Täältä se telepaattinen pyyntö oli tullut, noista putkista. Lucina hyppäsi alas hänen sylistään ja juoksi yhdelle lasipurkeista, alkaen raapia sitä kynsillään hysteerisesti. Telepaattinen käsky kuului taas - noiden sisällä oli siis pokemoneja, jotka olisi vapautettava pian. Shinku käveli Lucinan luokse ja mittaili lasipurkkia katseellaan. Se näytti vahvalta teolta, kissan kynnet yksin eivät saaneet sitä rikki.
Shinku vilkaisi taakseen, mistä pichun omistava tyttö ja vähän ajan päästä David, doduo, Kasmir ja arcanine saapuivat, kaikki ryhtyivät vapauttamaan purkeissa olevia otuksia. Hän teki päätöksensä ja meni auttamaan Lucinaa lasipurkin rikkomisessa, ja löysi itsekin maasta jotain kättä pidempää, millä tehostaa iskujaan. Pieni rautaputki, jonka kärjellä hän alkoi takoa lasipintaa.

Huone hahmottui edessämme. Se oli täynnä teknisiä laitteita, putkia, johtoja, risteileviä johtoja.
Uskalsin kävellä varovasti eteenpäin ja katsella ympärilleni. Kaen seurasi. Huomasin huoneen oikealla puolella rivistössä kelmeitä tässä valossa vihreältä näyttäviä koeputkia. Ne olivat nesteen täyttämiä. Mutta kun katsoin lähempää...
Haukoin äänettömästi henkeä ja silmäni laajenivat järkytyksestä. Sisäisesti mieleni oli hämmenyksen ja paniikin vallassa. Silmäni yrittivät viestittää minulle mitä näin. Mutta olin hämmentynyt. Jalkani tärisivät, ja huomasin, kuinka järkytykseni alkoi purkautua kyyneleinä.
Miksi minä itken...? Ja miksi en käsitä..ovatko nuo..?
Olin vakuuttunut siitä, että jokaisen koeputken sisällä oli elävä ja hengittävä olento.
"Pokémoneja...?" sanoin mietteeni hiljaa ääneen.
Kuulin jälleen äänen päässäni. Nyt se tuli lähempää. Olento joka oli viestinyt meille, oli tässä samassa huoneessa.
"Vapauta."
Kaen iski lujaa yhteen vieressä olevista lasiputkista. Se säröili hieman.
Tajusin itsekin ottaa lattialta raukangen ja aloin hakata putkia raivoisasti.

Tunsin vihan sisälläni.
Selittämättömän vihan joka minussa nyt raivosi.
Annoin tunteen antaa minulle voimaa, ja iskin kaikilla voimillani.
Kuulin lasin särkyvän.

Hiljalleen putket alkoivat rikkoutua. Laseihin tuli ensin pieniä säröjä, jotka sitten kasvoivat ja laajenivat. Pikkuhiljaa ne heikkenivät, aina vaan enemmän ja enemmän jokaisella iskulla, kunnes putket yksi kerrallaan alkoivat mennä hajalle kokonaan. Ensin räjähti yksi, pian toinen, sitten kolmas.. ja liejut lensivät kaikkialle ja kaikkien päälle. Ällöttävää vihreää litkua oli joka puolella.
Olennot virtasivat lattialle mönjän mukana, keskelle huonetta. Ne näyttivät kyllä pokémoneilta, mutta kovin kummallisilta sellaisilta. Ne olivat kuin mahdottomia risteymiä; mutaatioita, jollaisia ei koskaan ennen oltu nähty. Kymmenen telepatiatonta vaikuttivat kuitenkin.. elottomilta. Ne eivät liikkuneet eivätkä näyttäneet hengittävänkään. Sillä hetkellä se suurimmassa, perimmäisessä putkessa vankina ollut olento nousi täristen ylös.
"Herätkää.. eläkää!" sekä mewtwolta että lugialta näyttävä olento (Kuva!) kajautti ja lähetti itsestään jonkinmoisen psyykkisen aaltovirran, joka iskeytyi otuksiin ja täräytti niitä kunnolla. Yksi kerrallaan ne avasivat silmiään tämän jälkeen, ja jokainen alkoi yskiä ja köhiä, kunnes ne saivat syljettyä vihreät liejut ulos sisältään. Viimein hengittäen, ne eivät kuitenkaan jaksaneet tai edes osanneet nousta vielä jaloilleen; selvästi ne olivat aivan uusia, täällä laboratoriossa luotuja pokémoneja.
"He tarvitsevat teidän apuanne. Omin voimin he eivät pääse täältä ulos.." mewtwo-lugia huomautti ja katseli ihmisistä jokaista vuoron perään. Vaikka omasikin psyykkisiä voimia, se ei selvästi kykenisi auttamaan olentoja itse, kun vasta keräsi omia voimiaan takaisin. Tosin se näytti voivan jo edes jokseenkin paremmin, kun oli päässyt putkesta ulos. Sentään itsensä mutaatio siis saisi autettua ulos. Mutta toiset kymmenen olivat todellakin asia erikseen ja kuolisivat varmasti, jos eivät saisi apua.


//Nämä mutaatiot siis tulevat olemaan pelin palkinnot, mutta ne lisätään tietoihinne vasta tapahtuman päätyttyä. Peli ei siis ole vielä ohi! :> Homma siis toimii näin, että jokainen valitsee otuksista yhden, jonka tulee lopuksi saamaan omakseen. Tässä linkki suurempaan versioon kuvasta. Vaihtoehdot siis ovat druddigon-skarmory, abra-gastly, gible-trapinch, ralts-shinx, mareep-deino, bagon-duskull, zorua-archen, growlithe-cubone, tyrogue-houndour ja buneary-drifloon. Jokaista tulee tietenkin olemaan vain yksi, joten kun yksi on valittu, muut eivät sitä enää voi ottaa. Jotta välttyisimme päällekkäisyyksiltä, vastatkaa ensin pelkällä selkeällä ilmoituksella valinnastanne ja editoikaa vasta sitten tähän viestiin ropevastauksenne. Jotta useampi ihminen ei olisi laatimassa romaania saman olennon ottamisesta tai mitään vastaavaa. :>//

(Ralts-Shinx)

Shinku säpsähti ja astui askeleen taaksepäin, kun lasipurkit räjähtivät rikki. Niiden sisältä valui inhottavaa töhnää, joka sotki vaatteet ja kengät. Vihreän nesteen mukana ulos tuli olentoja, pokemoneja, jotka kuitenkin näyttivät todella kummallisilta. Ja lisäksi ne näyttivät.. kuolleilta. Poika halasi glameowiaan tiukasti ja tuijotti kauhuissaan pokemoneja, todella toivoen, että asiat eivät olleet sitä miltä näyttivät. Olivatko he sittenkin tulleet liian myöhässä..?
Sitten, suurimman putken pokemon näyttäytyi. Se oli yhtä lailla oudon näköinen, mutta selvästi vahvempi kuin nämä muut. Sen psyykkiset voimat saivat kaikki kymmenen pokemonia avaamaan silmänsä ja köhimään nesteet ulos keuhkoistaan. Shinku tuijotti pokemoneja mykistyneenä ja vilkaisi sitten telepatialla puhuvaa olentoa, joka kehotti heitä auttamaan toisia pokemoneja. Hetken aikaa poika puntaroi, mitä pitäisi tehdä, mutta nyökkäsi sitten itsekseen ja käveli lähemmäs pokemoneja. Hän nosti varovasti niistä yhden syliin - sen minkä oli itse vapauttanut. Se oli pieni ja valkea pokemon, joka muistutti etäisesti raltsia.. ja shinxiä. Pieni pokemon ei ollut kovin hyvässä hapessa, mutta hengitti ainakin. Se ei liikkunut ollenkaan eikä pyrkinyt pois pojan sylistä. Shinku tiesi kyllä, ettei nyt ollut oikea aika typerille kysymyksille, mutta hän ei voinut estää sanoja karkaamasta suustaan.
"..Mitä näille pokemoneille on oikein tehty?"

(Zorua-Archen)

Lasi rikkoutui särähtäen. Ulos tulvi tuota vihreää nestettä, ja huomasin että sen keskellä makasi pieni olento. Se näytti pokémonilta, mutta ei sellaiselta jonka olisin ennen nähnyt. Se oli jonkinlainen sekoitus susimaista ja lintumaista monsteria. Mutaatio..siksikö koeputket..?

Suurin koeputkista rikkoutui, ja se vapautti suuren kissamaisen olennon. Sekin näytti mutaatiolta. "Legendojen pokémon Mewtwo..ei, siinä on myös Lugiaa.." haukoin henkeäni ilmestykselle.
Katsahdin vapauttamaani olentoon ja tajusin kauhukseni, ettei se hengittänyt.
Nostin sen hädissäni syliini.
"E-ei...!! Ole kiltti ja hengitä..hengitä nyt..!! Minä..minä tulin pelastamaan....sinua.." kyyneleet valuivat poskiltani. Olimmeko tulleet liian myöhään?
Yhtäkkiä jonkinlainen aura ympäröi olennon. "Oh..." hetken päästä aura katosi, ja huomasin, kuinka olento alkoi hengittää, väsyneesti, mutta se oli elossa.
"A-aah...!" hymyilin, mutta kyyneleet eivät lakanneet virtaamasta. Halasin tätä luonnonoikkua hellästi.
"Olet minun."
Angus.*

*Nimi uudelle ystävälleni~

Cubone-Growlithe.

Lasiputken räsähdys sai Doduon perääntymään nopeasti, ja sitten vihreää mönjää olikin joka puolella. Dander yritti nostaa jalkansa pois mönjästä, mutta koska Dundunilla oli sama ajatus mielessään, Doduo oli kaatua. He vilkaisivat toisiinsa ja pitivät sitten jalat maassa. Katseet siirtyivät pokémoneihin, jotka olivat tulleet ulos. Olivatko he tulleet liian myöhään? Oliko näille käynyt kuten toisen huoneen pokémoneille? Sitten isoin, telepatiaa puhuva, sai muut heräämään. Ne alkoivat pärskiä ja yskiä saadakseen henkeä. Dander oli epävarma. Voisiko hän mitenkään auttaa? Dundun näytti yhä epävarmalta. David sen sijaan katseli pokémoneja ja taputti sitten yhden selkää saadakseen liman irtoamaan sen keuhkoista. Otus näytti turhan paljon koiralta Danderin mieleen. Pään peitti kallo, joten täysin varma hän ei ollut. Kun pokémonin yskänpuuskat olivat laantuneet, David nosti sen syliinsä. Otus oli täysin rentona. Joko se tajusi miehen auttavan tai oli liian väsynyt vastustaakseen. Danderin kauhuksi mies käveli suoraan Doduon luo.
"Nämä täytyy saada ulos. Autatteko?" mies kysyi. Dander tuijotti koiraa, inho sai höyhenet pörröön. Dundun värisi.
"Ei tuo nilkkoja pysty puremaan", Dander totesi siskolleen. He olivat tulleet tänne asti, ja nyt kieltäytyisivät auttamasta? Dundun äännähti myöntävästi. Doduo asettui paremmin. David laski risteytyksen varovasti Doduon selkään. Se painoi onneksi vähemmän kuin Dander oli pelännyt. He saisivat sen kannettua ulos.

(Deino-mareep!)

EDITTO: Mä olen ollut ihan megasuperkuollut täs pari päivää, voipi olla että saan vastattua vasta sunnuntaina seuraavan kerran, anteeksi tämä.

Duskull-Bagon :>!

//Anteeksi tätä pirun pitkää taukoa! Vähän odottelin, että Draguel olisi valinnut mutaationsa ja että Ilves ja Kettikin olisivat muokanneet sisään vastauksensa, mutta unohduin sitten itsekin muualle siinä odotellessa, joten.. joo. Tuhannesti anteeksi. :'> Joka tapauksessa, nyt riittää viimein odottelu, joten mennään eteenpäin!//

Yksi kerrallaan ihmiset menivät auttamaan kummallisia mutaatioita. Ne joko otettiin syleihin tai laskettiin kookkaampien pokémonien kantamuksiksi. Mewtwo-Lugia seurasi tätä kaikkea jokseenkin tyytyväisen, helpottuneen näköisenä. Se ei selvästikään katunut, että oli kutsunut tämän porukan itsensä ja kymmenen omituisen otuksen avuksi. Ja hyvä niin, sillä tällaisen kokemuksen jälkeen legendaarisella tuskin oli liikaa luottamusta ihmisväkeen.
Mewtwo-Lugia kohdisti katseensa Shinkuun tämän esittäessä sille kysymyksen. Hetken se oli hiljaa, mutta avasi lopulta telepatiansa.
"Ne ovat syntyneet täällä. Ne on luotu täällä. Nämä.. ihmiset, ne roistot ja heidän värväämät professorinsa ovat leikkineet täällä jumalia.. leikkineet asioilla, joihin heidän ei olisi tullut kajota. Tämä ei ole edes ensimmäinen kerta.. ihmiset eivät vaan opi", mystinen pokémon puhui, puristaen toisen käpälistään nyrkkiin loppua kohden. Naamalle saapui ärtynyt, jopa vihainen ilme.
"Tarkemmin ottaen.. he ovat riistäneet elämiä monilta, liian monilta viattomilta pokémoneilta, ja niiden mukana heidän geenejään, muun muassa. Nämä kymmenen, joita te nyt autatte, eivät ole edes ensimmäisiä.. monet ovat täällä menettäneet henkensä täysin turhaan, ja minkä takia? Koska jotkut eivät ymmärrä, milloin lopettaa.. kun ei olisi koskaan pitänyt edes aloittaa", mutaatio jatkoi ja katseli nyt nuorempia kaltaisiaan.
"Tämä kaikki ei silti ole heidän vikansa. Näillä kymmenellä on oikeus elää niin kuin kaikilla muillakin pokémoneilla, jotka ovat syntyneet luonnollisesti. Ei ole heidän syynsä, että ihmiset murhasivat kaikki ne muut pokémonit.." legendaarinen totesi, minkä jälkeen se oli pitkän tovin hiljaa.
"Siispä näitä ihmisiä tässä pitää rangaista. Näin ei saa tapahtua enää. Tämän on oltava viimeinen kerta! Viekää siis nämä pokémonit turvaan ja antakaa heille yhtä hyvä elämä kuin kaikille muillekin olennoille. Minä jään tänne.. opettamaan tätä väkeä. Minua he eivät enää vangitse!" Mewtwo-Lugia raivostui ja alkoi vihdoin ottaa askelia portaikkoa kohti. Yläkerta olisi varmasti taas täynnä R-ryhmäläisiä, jotka odottivat kellarissa olevia tulemaan takaisin ylös voidakseen yllättää nämä viimeisen kerran. Aikoisivatko sankarit siis paeta, niin kuin Mewtwo-Lugia heitä kehotti tekemään, vai liittyisivätkö he taistoon pahaa vastaan?

//Jokainen saa päättää ihan itse, haluaako lähteä lipettiin vai jääkö auttamaan. :> Pakoon lähteville peli päättyy tietenkin tähän, mutta messiin tulevat saavat lopussa enemmän tasoja ja rahaa.//

Lasiputket särkyivät, jokainen lopulta. Suurimman putken sisältä kömpi esiin olento, josta huokui niin vahva ja puhdas voima, että se saisi pelottomimmankin miehen pelkäämään ja kunniakkaimmankin naisen alistumaan. Sillä hetkellä, kun pokemon puhui tiesin, että vaikka aiemmin olinkin jänistänyt ja halunnut vain paeta paikalta, oli ollut oikea päätös ottaa itseään niskasta kiinni ja hammasta purren tulla tänne alas.
Valitsin joukosta pokemonin, jonka päänä oli vain kallo. Se oli harmaa ja läikikäs. Valitsin tämän kuitenkin siksi, että minusta se vaikutti näistä kaikista siltä, joka oli kaikkein heikoimmassa kunnossa ja sillä olisi kaikista vähiten mahdollisuuksia selvitä omin avuin.
Kuullessani telepaattisesti puhuvan pokemonin sanat, en mitenkään enää voinut jättää näitä muita rikollisryhmän käsiin. Enkä voinut antaa tuon pokemonin kohdata heitä kaikkia yksin. Laskin valitsemani mutaation varovaisesti laukkuni suojiin ja nyökkäsin Pichulleni.
"Aika olla urheita" Koppasin sitten pokemonin syliini ja juoksin tuon eriskummallisen pokemonin perään. Tiesin, ettei minusta ja Pichusta olisi kovinkaan paljon apua taistelussa, mutta tekisimme silti kaiken voitavamme.
"Jos tämä ei saa enää toistua, eiks myös laitteet kannattais tuhota alkutekijöihinsä? Kaikkia pohjapiirustuksia myöten?" kysyin tältä pokemonilta saavuttaessani sen.

//trololol sori mun epäaktiivisuus uwu ja sori et kertoja vaihtu minä-muotoon ku oon just kirjottamas yht tarinaa ni jäi päälle

Dander kuunteli Mewtwo-Lugian puheen. Heidän pitäisi paeta. Mutta voisivatko he jättää Mewtwo-Lugian yksin? Hän muisti ne kuolleet pokémonit, ja vihakin leimusi sisällä. Silti hän halusi myös ulos, pois täältä. Hän alkoi olla kestokykynsä rajoilla. Doduo oli luotu juoksemaan vaaroja pakoon, ei taistelemaan niitä vastaan. Vaikka Dander seikkailunhaluinen olikin, tämä alkoi olla liikaa.

David päätti hänen ja Dundunin puolesta.
"Minä tulen mukaan!" mies huikkasi Mewtwo-Lugialle, ja lähti tämän perään. Dander ja Dundun vilkaisivat toisiinsa. He lähtivät kapuamaan kömpelösti portaita Cubone-Growlithe yhä selässään.

Shinku kuunteli hiljaa, legendaarisen pokemonin kertoessa mistä oli kyse. Poika alkoi tuntea olonsa hermostuneemmaksi, tilanne oli ahdistava. Hän alkoi kuvitella mitä oli tapahtunut ja sai kylmiä väreitä. Murhasivat viattomia pokemoneja...? Miten sairasta.

Pichun omistava tyttö ainakin näytti aikovan auttaa Mewtwo-Lugiaa, myös David lähti tuon perään. Shinku jäi seisomaan rikottujen koeputkien keskelle, miettien, mitä hänen kannattaisi tehdä. Lopulta hän kuitenkin nousi ja käveli portaikkoa kohti itsekin, Glameow kintereillään.
"Minäkin haluan auttaa", hän sanoi itsekseen. Hän halusi pitää huolen siitä, että tämä tosiaan olisi viimeinen kerta. Että noiden roistojen julmat temput päättyisivät tähän.

Olin järkyttynyt siitä mitä mutatoitu Mewtwo sanoi. "He olivat todella pahoja ihmisiä..."
Mutta tehtävämme ei ollut vielä tässä. Mewtwo kehotti meitä pakenemaan, mutta tiesin, että se olisi varmaankin todellisuudessa halunnut muuta. Se oli viitannut vihollisten rankaisemiseen. "Jossain on vielä Rakettiryhmäläisiä..heidät pitää häätää pois."

"Vuuaaal!" Kaen päästi ilmoille sotahuudon omaisen julistuksen, ja katsoi minua. Tiesin mitä se halusi.
"Otteluthan sinulle aina maistuvat, haluat varmaankin varmistaa että kaikista ryhmäläisistä päästään eroon?"
Kaen nyökkäsi tyytyväisenä.

Lähdimme muiden perään. Olin luottavainen, mutta pelkäsin hieman.
"Kaen on jo taistellut paljon, niin muutkin pokémonit. Emmekä voi tietää montako vihollista tämän rakennuksen uumenissa vielä odottaa.."
Tunsin sykkeeni kiihtyvän rytmin.